Perinteet omassa kontekstissaan
Nykykeskustelussa "mindfulness" esitetään usein yhtenä, yleismaailmallisena harjoituksena. Silti Etelä-, Kaakkois- ja Itä-Aasiassa kontemplatiiviset perinteet kehittyivät vuosituhansien aikana omine sanastoineen, filosofisine oletuksineen ja fyysisine asentoineen. Näiden suuntausten tarkasteleminen omilla ehdoillaan auttaa aloittelijoita ymmärtämään, miksi kaksi meditaatio-ohjetta saattavat antaa näennäisesti vastakkaisia neuvoja, ja valitsemaan lähestymistavan, joka sopii omaan luonteeseen.
Theravāda Satipaṭṭhāna ja Vipassanā-uudistus
Sri Lankassa, Myanmarissa, Thaimaassa, Kambodžassa ja Laosissa säilytetyssä Pali-kaanonissa tietoisuuden vakiinnuttamisen keskeinen opetuspuhe on Satipaṭṭhāna Sutta (Majjhima Nikāya 10). Sana sati tarkoitti kirjaimellisesti muistia tai muistelua, ennen kuin siitä tuli teknisessä merkityksessä kirkas ja jatkuva läsnäolo välittömän kokemuksen kanssa. Rinnalla satin kulkee sampajañña – selkeä ymmärrys tarkoituksesta ja kontekstista.
Opetuspuhe jakaa mietiskelyn neljään alueeseen: kehoon (kāya), miellyttävän, epämiellyttävän tai neutraalin tuntosävyyn (vedanā), mielen tilaan (citta) sekä kokemuksellisiin malleihin tai kategorioihin (dhammā). 1800- ja 1900-luvuilla burmalaiset opettajat, kuten Ledi Sayadaw (1846–1923) ja Mahasi Sayadaw (1904–1982), tekivät näistä munkkiharjoituksista laajalti saatavia kiireisessä työelämässä eläville maallikoille.
Mahasi-tyylinen mentaalinen merkitseminen
Harjoittelijat huomaavat hellästi vatsan nousun ja laskun ja lausuvat hiljaa lyhyitä mentaalisia nimityksiä (”nousee”, ”laskee”, ”kuulee”, ”suunnittelee”) pitääkseen huomion kiinni läsnä olevassa aistimaailmassa.
Thaimaan metsäperinne (Ajahn Chah, Buddhadāsa Bhikkhu)
Korostaa luonnollista tietoisuutta kävellessä, metsässä asuessa ja arkisissa askareissa. Hengityksen tarkkailu yhdistyy pohdintaan siitä, miten takertuminen luo mielen jännitystä.
Itäaasialainen chan, seon ja zen
Kun buddhalainen meditaatio kohtasi kiinalaisen filosofisen ajattelun, erityisesti taolaisen spontaanisuuden arvostuksen, siitä kehittyi chan. Myöhemmin se levisi Koreaan nimellä seon, Vietnamiin nimellä thiền ja Japaniin nimellä zen. Sen sijaan, että aistitapahtumia luokiteltaisiin yksityiskohtaisin nimityksin, monet itäaasialaiset suuntaukset painottavat suoraa, koko kehon rauhoittumista.
1200-luvulla japanilaisen sōtō-koulukunnan perustaja Eihei Dōgen (1200–1253) kirjoitti teoksen Fukanzazengi (Yleisesti suositellut ohjeet zazenille). Dōgen kuvasi shikantazan – ”ei muuta kuin istumista” – jossa harjoittelija istuu suorana silmät pehmeästi auki 45 asteen kulmassa. Hän ajattelee ”ei-ajattelemista” antamalla ajatusten nousta ja hävitä ilman, että niitä seuraa. Rinzai-zen ja korealaiset seon-perinteet käyttävät sen sijaan usein huatou- tai kōan-tutkiskelua. Niissä keskittynyt kysely kohdistetaan yhteen lauseeseen, kuten ”Mikä tämä on?”
Miksi zen pitää silmät hieman auki
Klassinen joogi ja taolainen hiljainen istuminen
Buddhalaisten suuntausten ulkopuolella kaksi suurta aasialaista perinnettä muovasi sitä, miten hengitystä ja huomiota ymmärretään nykyään:
Patañjalin Aṣṭāṅga-joogi (klassinen Intia)
Ajanlaskumme alun vuosisatoina kootussa teoksessa Joogasūtrat joogaa määritellään mielen muuttuvien tilojen pysäyttämiseksi (yogaś citta-vṛtti-nirodhaḥ). Vakaa asento (āsana) ja hengityksen säätely (prāṇāyāma) valmistavat hermostoa harjoitukseen dhāraṇā – huomion sitomiseen yhteen kohteeseen.
Taolainen zuowang ja jingzuo (Kiina)
Klassisessa tekstissä Zhuangzi ensimmäisen kerran mainittu zuowang (”istuminen ja unohtaminen”) sekä myöhempi uuskonfutselainen ja taolainen jingzuo (”hiljainen istuminen”) kannustavat luopumaan jäykästä yhteiskunnallisesta pyrkimisestä. Näin elinvoimainen energia (qi) ja rauhallinen havainnointi asettuvat luonnollisesti alavatsaan (dantian).
Nykyaikaisen harjoittelun lähestymistapojen vertailu
Kun nykyaikaiset kliiniset ohjelmat, kuten Jon Kabat-Zinnin vuonna 1979 perustama Mindfulness-Based Stress Reduction (MBSR), mukauttivat aasialaisia tekniikoita sairaaloihin ja työpaikoille, ne yhdistivät kehoskannauksen, kevyet joogavenytykset ja hengityksen tarkkailun maallistettuun opetussuunnitelmaan. Kun tunnet perinteiden erityiset osat, voit sovittaa oman hiljaisen harjoittelusi niiden mukaan.
| Perinne / suuntaus | Ensisijainen ankkuri | Silmien asento | Suhtautuminen harhaileviin ajatuksiin |
|---|---|---|---|
| Theravāda (Ānāpānasati / Mahasi) | Sierainten tai vatsan nousu ja lasku | Yleensä suljettu | Tunnista tai merkitse lyhyesti (”ajattelua”) ja palaa sitten kehoon |
| Sōtō-zen (Shikantaza) | Koko kehon suora ryhti | Laskettu, pehmeästi auki | Älä seuraa äläkä tukahduta. Palaa tuntuvaan asentoon. |
| Klassinen joogi (Dhāraṇā) | Mitattu hengitys tai sisäinen keskityspiste | Suljettu tai vakaa katse | Palauta huomio toistuvasti valittuun kohteeseen |
| Taolainen Jingzuo | Alavatsan (dantian) rentoutuminen | Puoliksi suljettu (”verho laskettuna”) | Anna käsitteellisen monimutkaisuuden liueta hiljaiseen liikkumattomuuteen |
Seuraava askel tässä sarjassa: Aloita yhdellä hiljaisella harjoituksella: hengitys